Hassuhko olo, juuri loistava pienelle valvomiselle. On teetä (tai oli, nyt on muki jo ihan tyhjä, möks), kynttilänliekki ja taustalla Talvikuningas. Elo on leppoisaa, eikä nyt haittaa edes se, että koko päivän jatkunut palelu ei ole kadonnut minnekään.
Periaatteessa sen kai pitäisi haitata. Vanha tuttu maalismasennus alkaa heräillä hieman etuajassa, lamaannus ja kesäpäivien kaipuu repii sisuksia. Ensimmäisten aurinkoisten päivien mukana hiippailee talon nurkkiin muistoja keväästä, leskenlehdistä ja asvaltista jalkojen alla. Voi, jos ulos pääsisi vain oleilemaan, kun koko talven ulkoilu on ollut vain kiireistä paikasta toiseen siirtymistä. Ei pakkasessa ja lumihangessa viihdy samalla tavoin kuin nurmikolla ja hiekkarannalla, ei edes pieni hengetär jääriitettä hiuksissaan.
Tänä vuonna mie sentään osasin jo odottaa tuon tulemista. Nyt on hyvä aika tehdä itselle aikataulu, paljon hauskuuksia, ihmisten tapaamista, sisustamista, taiteilua ja yleishyödyllistä tehtävää. Yksin angstaamalla mie avaisin ovet maaliskuulle, ja kyllähän se hyökkäisi, hiljaa ja huomaamatta, mutta kuitenkin. Mie pidänkin ne ovet suljettuina, leväytän ikkunat ammolleen ja kutsun metsänväen ja onnenhenget yöllisille teekutsuille.
Ihih, penkkaritkin oli. Ikinä ei ole varmaan ollut niin hauskaa kuin rekan lavalla hyppiessä ja huudellessa. Siitä on hyvä lähteä kevättä kohti.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti