Teetä ja Tom Waitsia,
sateen ropinaa ikkunassa.
Sanomalehden päällä kissa
katsoo paheksuvasti,
yleisönosaston ihmiset vihaisia.
Kaduilla lasten naurua
ja kumisaappaita lammikoissa.
***
Koska nyt on marraskuu, ja silloin vältellään Nanowrimon kynsiä kirjoittamalla esimerkiksi vaikka runoja blogiin. Ja muokkaamalla sen samaisen blogin ulkoasua. Ja koska onhan nyt aina kerran puoleen vuoteen ihan kiva yrittää leikkiä, että tämä olisi vielä oikeasti olemassa tai jotakin. Kuinka moni uskoo blogiini vielä, ainakin hitusen enemmän kuin yksisarvisiin kotimetsän perukoilla? Käsi ylös.
Asun Tampereella. Meillä on koiria ja lapsia ja oravia, tosin vain yksi koira on meidän ja kaikki muu jonkun toisen omaa. Kissakin taitaa ihan itse omistaa itsensä, vaikka kovasti yritänkin olla sen kaveri ja joskus sekin leikkii kaveria minulle. Elämä on aika hyvin täällä. Sain työharjoitteluopaikankin, mutta ei sellaisista puhuta tämän leikkikentän laidalla eikä varsinkaan keskellä hiekkalaatikkoa, missä juodaan lohjenneista kupeista hiekkakahvia ja syödään kaveriksi kakkuja. Sadevesiteetä on myös tarjolla, jos sellainen maistuu paremmin. Käymään saa toki varmasti tulla ihan meidän kotiimme asti, jos virtuaalinen leikkikenttä ei riemastuta tarpeeksi.
Ja ja ja. Minulla on ihan kivaa tänään. Olkoonkin että nanoni päähenkilö on ihan angstinen enkä voi edes tappaa sitä. Ehkä menen ja kirjoitan sen ihastumaan tuohon tyttöön jonka kanssa se on pyörinyt. Koska onhan teinirakkaus aina maailman söpöintä ja söpöt tytöt myös.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti