perjantai, 15. heinäkuuta 2011

Levotonta nukkumista

Olen ehkä unohtanut jotakin olennaista nukahtamisen jaloon taitoon liittyen. Kuten vaikkapa sen, että on vaikea nukahtaa jos lähtee hetken makaamisen jälkeen vaeltamaan ympäri kämppää kun ei mukamas esimerkiksi väsytä.

Mietin, josko pistäisin pystyyn uuden blogin. Tähän kun ei meinaa ikinä syntyä mitään tekstiä, ja olen ehkä jo tottunutkin siihen, että tämä on vain tällainen mihin ei koskaan kirjoiteta. Muiden ihmisten blogien seurausautomaatti, jossa vain sattuu ohessa olemaan jotakin omia vanhoja päivityksiä. Puhtaalta pohjalta aloittaessa olisi mahdollisesti helpompi totuttautua siihen, että pitäisi paikan elossa ja olossa edes jotakuinkin säännöllisesti - ainakin sen pienen hetken ennen uutuudenviehätyksen laantumista ja ensimmäistä kirjoitusblokkia.

Minulla on opiskelupaikka nykyään. Aika törkeän suuri helpotus oli tajuta, että kohta on välivuosi ohi eikä toista tarvitse enää kituuttaa läpi. Ihan tarpeeksi on tässä mietitty että mitä sillä elämällä tekisi kun ei saakaan heti tehdä sitä mitä on aina tahtonut. Ihan vinkkinä, kamalan epäkoulun käyminen ei ole kiva ratkaisu, ainakaan jos aikoo samaan aikaan lukea pääsykokeisiin jotta saisi ihan oikean tulevaisuuden.

Jos teillä ei ihan mahdottoman huono muisti ole, niin varmaan muistatte kun äsken väitin ettei muka väsytä. Vähän tuntuu että se 'muka' on siellä ihan tarkoituksella. Jos vaikka pistän tähän kivan biisin sen sijaan että juttelisin lisää, okei?

Kauniita unia, kansa.

0 kommenttia: