Kuurahengettären leikkikenttä

Levotonta nukkumista

2011-07-15T00:05:00.004+03:00

Olen ehkä unohtanut jotakin olennaista nukahtamisen jaloon taitoon liittyen. Kuten vaikkapa sen, että on vaikea nukahtaa jos lähtee hetken makaamisen jälkeen vaeltamaan ympäri kämppää kun ei mukamas esimerkiksi väsytä.

Mietin, josko pistäisin pystyyn uuden blogin. Tähän kun ei meinaa ikinä syntyä mitään tekstiä, ja olen ehkä jo tottunutkin siihen, että tämä on vain tällainen mihin ei koskaan kirjoiteta. Muiden ihmisten blogien seurausautomaatti, jossa vain sattuu ohessa olemaan jotakin omia vanhoja päivityksiä. Puhtaalta pohjalta aloittaessa olisi mahdollisesti helpompi totuttautua siihen, että pitäisi paikan elossa ja olossa edes jotakuinkin säännöllisesti - ainakin sen pienen hetken ennen uutuudenviehätyksen laantumista ja ensimmäistä kirjoitusblokkia.

Minulla on opiskelupaikka nykyään. Aika törkeän suuri helpotus oli tajuta, että kohta on välivuosi ohi eikä toista tarvitse enää kituuttaa läpi. Ihan tarpeeksi on tässä mietitty että mitä sillä elämällä tekisi kun ei saakaan heti tehdä sitä mitä on aina tahtonut. Ihan vinkkinä, kamalan epäkoulun käyminen ei ole kiva ratkaisu, ainakaan jos aikoo samaan aikaan lukea pääsykokeisiin jotta saisi ihan oikean tulevaisuuden.

Jos teillä ei ihan mahdottoman huono muisti ole, niin varmaan muistatte kun äsken väitin ettei muka väsytä. Vähän tuntuu että se 'muka' on siellä ihan tarkoituksella. Jos vaikka pistän tähän kivan biisin sen sijaan että juttelisin lisää, okei?

Kauniita unia, kansa.

Uu, päivitys!

2010-11-23T11:39:00.004+02:00

Edellisestä ei edes ole puolta vuotta. Tämähän on edistystä.

Meninpä sitten kyllästymään tämän vuoden Nanooni. Ehkä. Kai. Ainakin melkein. Kyllästyinkö, vai vaihdanko aihetta viidennen kerran ja taistelen tieni voittoon? Tavallaan kyllä tahtoisin, sillä minun kirjoittamiseni yllä lepää jonkin sortin kirous. Parillisina vuosina (kuten nyt vaikkapa tämä 2010) en vain onnistu. Ei kiinnosta, huvita, tarinat katoavat ja sanat takkuavat. Parittomina vuosina sen sijaan kirjoittaminen on kivaa ja NaNoWriMokin paiskoo huomaamatta voittoja kasvoilleni. Sen kirouksen tahtoisin ehkä voittaa. Joskus.

Nyt tekisi ehkä kuitenkin enempi mieli omistautua kaikenlaiselle visuaaliselle härpätykselle. Tehdä joulukortteja vaikka. Saa muuten heitellä ideoita kortteihin, kuten aina. Niitä arvostetaan kovasti, ja saattaapa ehdotuksen heittäjä saada palkakseen vaikkapa kortin tai keksin, ehkä muutenkin kuin virtuaalisesti.

Muutenkin voisi opetella taas piirtämään. Jopa päivittelemään sarjakuvablogia, jos oikein villiksi ryhtyy (tosin sitä varten täytyy virittää skannerijuttu johonkin enkä minä sellaisia osaa). Ja jos niitä kortteja tahdon tehdä, täytyy kaiketi poiketa Tiimarissa ostamassa esimerkiksi pahvia että olisi jotain mistä tehdä. Vaan ensin metsästetään ideoita ja inspiraatioita halki kaupungin.

Kupillinen höyryävää inspiraatiota

2010-11-17T12:17:00.002+02:00

Teetä ja Tom Waitsia,
sateen ropinaa ikkunassa.
Sanomalehden päällä kissa
katsoo paheksuvasti,
yleisönosaston ihmiset vihaisia.
Kaduilla lasten naurua
ja kumisaappaita lammikoissa.

***

Koska nyt on marraskuu, ja silloin vältellään Nanowrimon kynsiä kirjoittamalla esimerkiksi vaikka runoja blogiin. Ja muokkaamalla sen samaisen blogin ulkoasua. Ja koska onhan nyt aina kerran puoleen vuoteen ihan kiva yrittää leikkiä, että tämä olisi vielä oikeasti olemassa tai jotakin. Kuinka moni uskoo blogiini vielä, ainakin hitusen enemmän kuin yksisarvisiin kotimetsän perukoilla? Käsi ylös.

Asun Tampereella. Meillä on koiria ja lapsia ja oravia, tosin vain yksi koira on meidän ja kaikki muu jonkun toisen omaa. Kissakin taitaa ihan itse omistaa itsensä, vaikka kovasti yritänkin olla sen kaveri ja joskus sekin leikkii kaveria minulle. Elämä on aika hyvin täällä. Sain työharjoitteluopaikankin, mutta ei sellaisista puhuta tämän leikkikentän laidalla eikä varsinkaan keskellä hiekkalaatikkoa, missä juodaan lohjenneista kupeista hiekkakahvia ja syödään kaveriksi kakkuja. Sadevesiteetä on myös tarjolla, jos sellainen maistuu paremmin. Käymään saa toki varmasti tulla ihan meidän kotiimme asti, jos virtuaalinen leikkikenttä ei riemastuta tarpeeksi.

Ja ja ja. Minulla on ihan kivaa tänään. Olkoonkin että nanoni päähenkilö on ihan angstinen enkä voi edes tappaa sitä. Ehkä menen ja kirjoitan sen ihastumaan tuohon tyttöön jonka kanssa se on pyörinyt. Koska onhan teinirakkaus aina maailman söpöintä ja söpöt tytöt myös.

Lauluja harmoniasta

2010-05-02T20:10:00.003+03:00

Oli vappu, kävin Tampereella miittaamassa. Ihmiset olivat ihania, sade ei haitannut eikä uni tuntunut tarpeelliselta. Minulla oli hirmuisen kivaa siellä.

Junan ikkunasta näkyi kurkipariskunta, ja pellon poikki tanssiva kettu. Kotona ovat puut hiirenkorvilla, ja taivaalla vilahti jotakin aivan pääskyn näköistä. Kesä on tullut, ja maailma on tänään kovin kaunis.

Taikasieniä - eiku suklaata siis

2010-04-22T21:44:00.004+03:00

Minttusuklaalla on ihan varmasti joitakin salaisia ainesosia tai muuten vain kyseenalaisia ominaisuuksia (taikuutta!). Sitä syödessä tulee täysin ylivireä olo, liikkeet muuttuvat äkkinäisiksi, mieleen tulee ihan ihmeellisiä ajatuksia ja kaikki tuntuu/näyttää/kuulostaa/tai jotain hirveän jännältä ja hienolta. Pitää keikkua tuolilla, nauraa itsekseen ääneen asioille, pysähtyä oikeasti kuuntelemaan taustalla soivia kappaleita. Kissanminttua ja kofeiinia sekaisin pahaa-aavistamattomalle kissanpennulle, siltä se tuntuu.
Ehkä minttu ei vain sovi miulle (tai miten sen nyt ottaa, on hauskaa ja varmasti sopivaa olla kerrankin hyperaktiivinen ja mielettömän luova, talloa sisäinen kriitikko ihan vahingossa tohjoksi maahan. Ei se siitä ihan heti nouse, voi pitää taiteilijabileet ja syödä lisää suklaata jos vauhti hiipuu.)

Miulla on pääsykoekirjoja (rakastan niitä!) ja pullollinen koivunmahlaa (se muistuttaa kovin paljon TSH:ssa olevia kuvauksia enttien juomista, oi mitä piristävää ja raikastavaa vedenkaltaista taikajuomaa). Simaakin on tulossa, nams. Ja vappuna saattaisin vaikkapa erehtyä eksymään miittaamaan.

((Niin ja, minulla on kriisi tämän blogin ulkoasun kanssa. Ei näytä ikinä kivalta, pyh.))

Tuloksia

2010-03-27T14:48:00.003+02:00

Pieni haastaminen kannatti, ja sain virtuaaliteekutsujen sun muiden välissä kirjoitettuakin tuhannen sanan tavoitteen täyteen ennen aamua. Samalla tuli sellainen olo, että tuonkin tarinan loppumisesta on vielä toivoa, ja sen voi lopettaa muutenkin kuin tiputtamalla kuun taivaalta päähenkilöiden niskaan. ^^

Menin sitten perustamaan sen sarjakuvabloginkin, josta haaveilin. Se löytyy täältä.

Yhden naisen taiteilijabileet

2010-03-25T22:00:00.005+02:00

Kirjoitusblokki on päässyt taas pahaksi, kun on ollut ylppäreihin lukemista ja mitä lie muutakin ylimääräistä.

Vaan nyt miulla on teetä, tyhjä kämppä, hyvää musiikkia ja kynttilä. Ja mie EN mene nukkumaan, ennen kuin olen kirjoittanut tuhat sanaa (hitaasti käynnistyvälle kirjoittajalle ihan hyvä suoritus tauon jälkeen, sanoisin, vaikka aika vähänhän tuo on). Jos ei tekstiä tule, pitää ryömiä huomenna kouluun valvotun yön jälkeen.

Huomenna kuulutan, miten kävi. En mie uskalla hiipiä vähin äänin nukkumaankaan, jos joku vaikka sattuisikin lukemaan tämän ja odottamaan sanamääriä. ^^

Helmi-Maalis ja jotain kummaa

2010-03-06T00:10:00.004+02:00

Mieli vaatii valoa, vaatii vihreyttä lämpöä
jotakin mihin kietoutua, tuudittautua
olla kerrankin palelematta
ilman vilttiä harteiden ylitse

Mieli huutaa vapautusta, huutaa hiljaista kapinaa
tahdon avata ikkunat pitkästä aikaa
istua pihalla kenkiä vailla
hengittää syvään ilman että sisältä hyytää

Mieli pyytää lämpöä, pyytää aurinkoa
muutenkin kuin ikkunan lävitse
sateen ropinaa ja väriloistoa
askelten kopinaa asvalttia vasten

Mieli anoo kevättä tulemaan
voisi polvistua nurmikolle
rukoilla luonnonhenkiä
kutsua kesän jäämään pitkäksi aikaa.

***

Väliaikatiedote. Helsinginmatka, kaksi ihanaa uutta hametta, musiikkia niin että korvissa suhisee jälkeenpäin, melankolia, valvomisen yritys. On katsottu Avatar ja Prinsessa ja sammakko, hienoja molemmat. Ikävä. Suunnaton tarve luoda ja julkaista jotakin. Ilmeinen vaikeus käyttää kokonaisia lauseita.

Haja-ajatus. Kauheasti tekisi mieli perustaa sarjakuva- tai ihan vain piirustusblogi. Vaan kun en mie piirrä mitään niin usein, että olisi järkeä tehdä mitään sellaista. Vaan järki, kukapa sitä kaipaa.

Maaliskuura?

2010-02-19T22:28:00.004+02:00

Hassuhko olo, juuri loistava pienelle valvomiselle. On teetä (tai oli, nyt on muki jo ihan tyhjä, möks), kynttilänliekki ja taustalla Talvikuningas. Elo on leppoisaa, eikä nyt haittaa edes se, että koko päivän jatkunut palelu ei ole kadonnut minnekään.

Periaatteessa sen kai pitäisi haitata. Vanha tuttu maalismasennus alkaa heräillä hieman etuajassa, lamaannus ja kesäpäivien kaipuu repii sisuksia. Ensimmäisten aurinkoisten päivien mukana hiippailee talon nurkkiin muistoja keväästä, leskenlehdistä ja asvaltista jalkojen alla. Voi, jos ulos pääsisi vain oleilemaan, kun koko talven ulkoilu on ollut vain kiireistä paikasta toiseen siirtymistä. Ei pakkasessa ja lumihangessa viihdy samalla tavoin kuin nurmikolla ja hiekkarannalla, ei edes pieni hengetär jääriitettä hiuksissaan.

Tänä vuonna mie sentään osasin jo odottaa tuon tulemista. Nyt on hyvä aika tehdä itselle aikataulu, paljon hauskuuksia, ihmisten tapaamista, sisustamista, taiteilua ja yleishyödyllistä tehtävää. Yksin angstaamalla mie avaisin ovet maaliskuulle, ja kyllähän se hyökkäisi, hiljaa ja huomaamatta, mutta kuitenkin. Mie pidänkin ne ovet suljettuina, leväytän ikkunat ammolleen ja kutsun metsänväen ja onnenhenget yöllisille teekutsuille.

Ihih, penkkaritkin oli. Ikinä ei ole varmaan ollut niin hauskaa kuin rekan lavalla hyppiessä ja huudellessa. Siitä on hyvä lähteä kevättä kohti.

Tänä yönä juhlitaan

2010-01-14T21:46:00.004+02:00

Kirjoittamisen riemu on palannut. <3

Mie osaan olla joskus ihan auttamattoman hidas kirjoittaja, ja melkein aina perfektionisti. On niin helppo todeta ensimmäisen lauseen jälkeen "paskaa, en tahdo jatkaa" ja kadota nettiin haahuilemaan. Mie teen sitä ihan liikaa nykyään.

Vaan enhän mie tarvitse muuta kuin tavoitteen, haasteen, aikataulun. "Tästä lähin kirjoitan joka ikinen päivä tuhat sanaa tekstiä, laadulla ei väliä, siihen asti, että saan valmiiksi tämän yhden tarinan. Jos en niin tee, niin... niin tapahtuu jotakin kamalaa!" Hmh. Noita uhkauksiani voisin vielä hioa. Vaan väliäkös tuolla, kun tekstiä syntyy. Kesken jäänyt nanowrimo-käsikirjoitus alkaa edetä pikkuhiljaa madeltuaan etanavauhtia viimeiset puolitoista kuukautta.

Ja järkytys; en pelkästään saa kirjoitetuksi tarpeeksi, mie myös nautin siitä! Vihdoin viimein upposi päähäni, että mie ihan oikeasti tulen editoimaan tekstejäni jälkeenpäin, joten tärkeintä on saada vain se ajatus kirjattua ylös. Ja hauskaa on, kun saa kerrankin tehdä mitä haluaa ja käskeä sisäistä kriitikkoa vain odottamaan hetken. Sekin saa vuoronsa, joskus vielä.

Toinen järkytys; en ole edes kyllästynyt henkilöihini. Ne ovat oppineet elämään ja ajattelemaan itse, ne syvenevät jokaisen sanan myötä ihan itsekseen, ne vievät juonta omatoimisesti eteenpäin ja miun tehtäväkseni jää vain kiltisti kirjata ylös, mitä tapahtuu. Awws.

Jah, oli vain pakko päästää pieni hehkutus jonnekin. Se vain on niin kivaa, kun kirjoittaminen tuntuu hyvältä. ^^

Pitkästä aikaa täälläkin

2009-12-19T09:57:00.008+02:00

Blogi taistelee yhä olemassaolostaan. Vähän joulukortteja sen kunniaksi.

Yritän oppia olemaan olemassa, vaikka vaikealta se näyttää. Nyt kun on paljon tärkeitä kursseja koulussakin, ja joulu, elämä. Vaan ehkä tämä tästä. Saa potkia, saa heittää haasteita. Opettelen kyllä päivittämään useammin kuin kerran kahteen kuukauteen.

Lunta!!

2009-10-12T16:12:00.002+03:00

Ei sitä vielä pitänyt tulla, eikä ainakaan tuolla tavalla vaakasuoraan tuiskuten. Ei ollut hauska ajaa pyörällä kauppaan, vaatteetkin kastuivat.

Näköjään nyt tulee sittenkin talvi, jälleen kerran.

Päiväuni

2009-08-08T00:18:00.001+03:00

Minä en halua kuulla tarinoita tukipisteistä
kiihtyvyydestä tai vastavoimista
Newtonin laeista, matemaattisista kaavoista
En tahdo runnoa molekyylejä keuhkoihini
ajatella elektronien liikkeellä
älkääkä tulko kertomaan minulle
rakkauden olevan kemiallista reaktiota
Ei se ole
Tahdon puhaltaa hengityksen huuruja ikkunaan
tietämättä veden olomuotojen vaihteluista
Avogadron vakion suuruusluokasta
Antakaa lapsen uskoa elämään ja kauneuteen;
minun maailmani toimii juuri niin kauan
kuin se koostuu ainoastaan tarinoista

***
Löysin koneen kätköistä vanhan runon. Olo on juuri nyt vähän tuollainen.

Arki

2009-07-25T07:03:00.003+03:00

Talo on täynnä mörköjä tahmatassuja kummituksia
mustia valkeita varjoja vuorotellen seinillä katonrajassa
hyppivät ja hiipivät ja liukuvat haipuvat pois palaavat jälleen
tuijottavat mustilla pyöreillä silmillään tyhjillä kasvoillaan minua
jähmettyvät kiveksi kun katseeseen vastaa
valossa teeskentelevät muuta väittävät olevansa huonekaluja
kirjahyllyjä vaatekasoja tuttuja tauluja lapsuudesta
eivätpä minua hämää
tänä yönä nukun pesäpallomailan kanssa koiranunta
välillä herään kajauttamaan resuiselta nallelta tajun pois
- vaan jos mailakin on vain nukkuva käärme?

***
Niin juu. Kröhöm. Tuli taas herättyä aikaisin ja heräämisen myötä pakottava tarve julkaista jotakin.

Hrmph, sataa. Miulla oli päivälle paljon suunnitelmia, mutta tuskin niitä sateessa on hauska toteuttaa. Pitkä lenkki piskin kanssa, pyöräily kaupunkiin ja mahdollisesti vaikka mummolaankin, käynti kirjastossa ja vaikka ties missä. Väittivät tosin lehdessä, että iltapäivällä "saattaa esiintyä sade- ja ukkoskuuroja". Se ei kuulosta jatkuvalta sateelta minun korviini, eihän muidenkaan? Ehkäpä on tarpeeksi kuivaa mennä edes sinne kaupunkiin. Ja lenkkeilemään.

Eksyin Finnconiin. Oli kivaisaa, aurinko paistoi ja animetytöt olivat söpöjä. Pysyivät sentään onneksi omalla puolellaan, jäi tilaa hengittääkin välillä. ^^'
Ostin sitten Martinia (ihihi, nimmaroituna ihanaa), Gaimania ja Sinisaloa. Ja vähän kaikkea muutakin. Nyt kirjahyllyt halkeilevat ja lompakossa ihan kaikuu. Sama se, minulla on taas uusia kirjoja.

Inhimillinen nukkumaanmenoaika olisi kiva, jeh?

2009-07-05T00:42:00.002+03:00

Minkäs teet. ^^ Inspiraatio kirjoittamiseen palasi ties kuinka pitkän tauon jälkeen, eikä sellaista aarretta voi tuhlata nukkumalla.

On tämä tarinani kyllä hassu. Yksi valtaisan suuri kirjoitusharjoitus vailla suunnitelmaa, loogista maailmaa, alkua, loppua tai keskikohtaa. Kirjoitan siihen mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Kuljetan juonta ja hahmottelen henkilöiden välisiä suhteita, katson ihmeissäni sivusta mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja vaikutteita tietty napsitaan raakana ilmasta ja lisätään keitokseen. ;)

Sääliksi kyllä käy niitä, jotka sitä ovat päässeet lukemaan. Joutuvat odottamaan hiomattomia jatko-osia ties kuinka pitkiä ikuisuuksia, kun arvon kirjailija ei istu tekstin ääreen vailla oikeaa inspiraatiota.

P.S. Meillä on muuten kissa. :) Se on selvästi ninja ja nimeltään Urpo Heppu Herpertiina (on sillä oikeakin nimi, sellainen jota voi käyttää tavallisten ihmisten kuullen. Sitä ei vain lasketa mukaan).

Kesällä ei mennä nukkumaan

2009-06-22T03:08:00.004+03:00

Hm, kello on jo vähän yli kolmen. Kohta aurinko nousee - ohoh, ulkonahan on jo ihan valoisaa! Vielä ei sentäs näy aurinkoa.

Olen katsellut taas Disney-klassikoita aika tiuhaan tahtiin. Tämä pikku pätkä pitää jakaa teillekin, ehkä kaikkien aikojen hyväntuulisin kohtaus (leffa on siis Miekka kivessä). Ai että oravat ovat suloisia. ^^

Voisin linketellä oikeastaan aika paljon kaikkea tänä yönä, jos vain jaksaisin etsiä mitään netin kätköistä. Laitetaan vielä hauska biisi leffasta Pitkä kuuma kesä, kun en muutakaan keksi (vink vink: katsokaa ihmeessä koko elokuva). Tuo on kyllä sellainen tapaus, jonka jaksaisi katsoa läpi vaikka kerran viikkoon. Ihastuttava.

Hrrrmph, enkä kirjoita enää mitään. Nauttikaa elämästä. Nauttikaa kesästä. Nyt yöt ovat valoisia ja heinä korkeaa. Kuvitelkaa keijukaisia tanssimaan niityille. Hyvää yötä.

Luontopoluilla hyppiessä

2009-05-29T19:25:00.003+03:00

"Hei, mie en ole ikinä ennen tajunnut, että apilat ei olekaan pelkkiä apiloita. Siis, nehän on ihan oikeita kukkia, näin pieniä ja monimutkaisia. Kato, hirmu nättejäkin oikeestaan."

Mitenkä muutenkaan viimeistä koulupäivää pitäisi viettää kuin istumalla hieman liian kauan auringossa? ^^

Tänään näin, kun hämähäkki kieritteli verkkoonsa tarttuneen mehiläisen siistiksi pikku paketiksi. Hrr, se oli aika pelottavaa oikeastaan. Ja toinen mehiläinen, se oli ihan hillittömän iso, surisi ja pörisi verannan ikkunaa vasten. Istuin vanhassa muhkuraisessa tuolissa ja katselin sitä, kunnes se löysi tiensä avonaisesta ovesta ulos. Tuli mukava olo.

Koiran kanssa lenkkeillessä löytyi puistikon puun alta variksen poikanen, pieni vaaleanharmaa pörröpallo, pikkuinen nokka vakavalla ilmeellä ja tarkkaan tuijottelevat mustat silmät. Emo tepasteli muutaman metrin päässä, vähän hermostutti. Entäpä jos sattuisimmekin menemään liian lähelle variksenpoikaa, emon nokalla saisi kyllä pahaa jälkeä aikaan. Eipä tuo muuta tehnyt kuin vähän pälyili, uskoi ettei siinä pesävarkaissa oltu.

Joku kirjoitti hiekkaan

2009-05-20T22:39:00.003+03:00

Rakkauskirje piirrettynä suurin haparoivin kirjaimin keskelle hiekkakenttää. Saisiko sellaista edes lukea, muiden salaisuuksia?

"Marko on ihan ok (tosi kiva) <3"
siinä luki, ja minua hymyilytti kovasti. Nimestä en mene takuuseen, sen yli oli kuljettu ja sotkettu hiekkaa, ja ainahan on hyvä ihan yksityisyyden takia muuttaa nimiä.

Tuli kyllä ajatuksia universumista, lapsuudesta ja tosirakkaudesta. Oli jotenkin hauras olo sitä katsoessa, pitäisikö itsekin? Entä jos oman kylän pojista ei löydä sitä omaansa, eihän viesti silloin löydä kohdettaan. Toimisiko pulloposti, ja entä jos viestin jättäisi ihan kenelle tahansa? Kaikki täällä ovat rakkaita, ottakaa yhteyttä, vastatkaa hiekkaan kirjoitettuun kirjeeseen.

Lemmikki pienen hetken verran

2009-05-20T21:52:00.003+03:00

Tänä iltana meillä on lintu. Oli raukka törmännyt kasvihuoneen ikkunaan ja tyypertynyt niille sijoilleen, otettiin se sisälle kenkälaatikkoon toipumaan. Talvelta riitti vielä jyviä, pieneen kippoon vähän vettä. Melkein lapsellisella hartaudella tuli vahdittua sitä, onko sen siipi katki, syökö se, paraneeko enää. Kaunis lintu, lennäthän vielä, mihin kummaan se laitetaan yöksi?

Se on pikkuinen punatulkku, hirmuisen nätti, hurjan äkäinen myös. Uhkailee nokka ammollaan ja pörhistää höyheniään, lähelle ei saa tulla. Koiraa kyllä kiinnostaisi pienen otuksen hoivaaminen, se on aina ihastunut tuollaisiin pikkuisiin. Marsut, kesyrotat ja pikkulinnut saavat kyllä kunnon paimenen hoivan - tai saisivat, jos tuon viitsisi lähelle päästää.

Aika pian lintunen jo söi ja joi, liikkuikin. Taitaa olla jaloissa vikaa, tai sitten on hajonnut sisältä päin. Siipiään kyllä yritti käyttää, ja terveiltä näyttivät.
Muutaman tunnin se on laatikossaan asustellut, toivottavasti tokenee iltaan mennessä ettei tarvitse yötä miettiä.

Viimeistään aamulla sen kai näkee, josko tuo jaksaa jatkaa tuosta eteenpäin.
Paraneehan se, mikä se nimi on, sisäinen lapsi kyselee. Onko sillä paria, saadaanko pian poikasiakin? Lapsi ei uskalla koskea, katselee kaukaa koiran kanssa. Villi pihan lintu talossa tuntuu jännittävältä, tekisi mieli kutsua metsänhenget iltateelle. Tokko nuo tulisivat, vaikka omaa väkeä talossa jo olisikin.

Leskenlehtiä!

2009-04-24T15:53:00.000+03:00

Ja nokkosperhonen!

Nyt olen näääääin iloinen! :)

Levoton!

2009-04-24T14:37:00.003+03:00

Minulla on ylimääräistä energiaa.

Nyt on kesä! Lämmintä ja aurinkoista ja vapaa viikonloppu ja ihanaa ja ulkona voi olla jo ilman takkia ja ihmiset ovat iloisia ja... Kesä. ^^

Koulupäivä oli hieno. Naurua ja laulua ja tanssia. Metelöintiä kuviksentunnilla ja lakkoilua ruotsintunnilla. Sainpahan sentään piirrettyä pari uutta ilmestystä tuntien sivussa, se oli kivaa. Ruokatunnilla kauppaan ostamaan jäätelöä, vielä enemmän meteliä ja tanssahtelua. Outoja katseita. Tuntematon yläasteen opettaja sanoi meitä kevätkeijukaisiksi, tai kesäkeijukaisiksi. En muista enää. Ja ikioman keijunimenkin sain! Tästä lähin olen sitten Kahjo ett Runtulainen (olkootkin, ettei se kovin keijukaismaiselta kuulosta). Suloinen nimi.

Pian minä pyöräilen kaupunkiin ja rakastan siellä kesää iltaan asti. Illalla katoan sitten teatterin hämärään katomaan Ihmissutta. Aika kovalla innolla tuota olen odotellut, ja sain vieläpä kaverinkin mukaan katsomaan. Ei tarvitse itsekseen puida kokemusta jälkeenpäin.

Ää, liikaa energiaa. Minä häivyn aurinkoon.

Uudistus

2009-04-20T15:33:00.003+03:00

Nyt on kevät, eikö totta? Täytyy olla, kun kerran minäkin heittäydyn värikkääksi.

Kevät on sellainen: tiukujen helinää, koivunlehtiä, leskenlehtiä, ilmapalloja ja lumet peilinä auringolle. Keväisin on aina sellainen olo, että täytyy hyppiä ja loikkia ilman mitään syytä, tutustua uusiin otuksiin ja valvoa vuorokauden ympäri. Minun unirytmini on sekaisin. Istun yöt piirtämässä ja kirjoittamassa, herään aamulla aikaisin ihastelemaan valoisuutta, käytän päivät siinä välissä nuokkumalla puoliunessa. Ei ehkä kovin terveellistä. Kovin hauskaa kuitenkin, ja ainoa vaihtoehtokin, jos on sekä ilta- että aamuvirkku, mutta tarvitsee pitkät yöunet. ^^

Sain uuden koneen, ihanaa. Se vanha oli jo siinä kunnossa, ettei kukaan muu suostunut menemään lähellekään sitä. Oikeastaan se vaati vain ymmärrystä ja muutamia ovelia pikku temppuja, joilla sen sai toimimaan suurin piirtein niin kuin koneen olettaa toimivan.
Tämän uuden kanssa ei onneksi tarvitse tapella samalla tavalla, ja linkitkin aukeavat heti eivätkä viiden minuutin päästä (vanha oikeasti teki niin: kieltäytyi toimimasta, jos liian nopeasti yritti nettiä käynnistää).

Hakemus

2009-04-05T09:48:00.002+03:00

Huhtikuu, ja viimeistään nyt me kaikki olemme täydellisiä
rehtejä ja ahkeria, kaikessa kokeneita ja monilahjakkaita
yleisneroja renessanssin henkeen ja vähän enemmänkin
Joka ikisellä keskiarvo ysin, kympin pintaan
kunnianhimoa nousta oikikseen, lääkikseen asti
Sovinnaiset, siistikieliset pikku uutistoimittajat jakuissaan
“Olen aina kunnioittanut annettuja ohjeita
kysyn apua ellen itse osaa, vaan osaanhan minä yleensä”
Pakko on liittyä samaan liukuhihnasarjaan täksi hetkeksi
jospa seuraava paikka tarjoaisi jo kesätyötä siitä hyvästä.

***
Joskus siihen vain turhautuu. ^^'

Esikoisromaanin ihanuuksia

2009-03-28T23:37:00.003+02:00

Minun lauantai-iltani oli mukava ja rauhallinen, kunnes aloin tutkia koneen syövereistä löytyviä vanhoja kirjoituksiani. Oi että jälki on ihanaa, kun näppistä on takonut Sussa 12 wee. ^^

Tarinan nimi on äärettömän omaperäisesti Toinen Maailma (ja molemmat sanat tietty kirjoitetaan Isolla Kirjaimella kun kerran pappa Tolkienkin niin teki). Itse tarinasta ei taida olla jäljellä muuta kuin pöytälaatikon pohjalle sysätty tulostenippu, mutta suunnitelmia tarinan etenemisestä löytyy koneelta monen tiedoston verran. Ihastelkaapa nuoren kirjailijan suuria lahjoja.

Jo yksi ainoa virke kertonee kaiken olennaisen:
"Ja eräänä iltana koulun discossa Valerie vetää vahingossa Cindyn ja Michaelin mukanaan toiseen maailmankaikkeuteen, jossa Musta Ruhtinas pitää maailmaa vallassaan."

Niinpä.

Tarinaan kuuluu myös mahtava, mutta sisimmältään paha taikakalu Yhdeksän Kiven Amuletti, joka ottaa kantajansa ajan myötä valtaansa. Tämä pitää sitten kiikuttaa puolen maailman halki suuren ylivelhon tuhottavaksi, ja matkan varrella moikataan haltioita lumotussa metsässä (Hopeametsä taisi olla nimeltään) ja teurastetaan muutama sata örkkiä Mustilla Mailla. Tietty myös päähenkilö kuolee Suuressa Lopputaistelussa ja herää myöhemmin jälleen henkiin. Ja sitten on lemmikkilohikäärmeitä ja jaloja haltiahevosia ja Laukkaava Lammas -niminen majatalo (voiko noin röyhkeää plagiointia edes olla olemassa?).

Ainakin olen ollut tarkkaavainen fantasian oppimestarien kirjoja lukiessani. *huoh*

Sinänsä hassua, etten ole vieläkään suostunut jättämään Toista Maailmaa rauhaan, vaan olen aina uudestaan ja uudestaan tarttunut siihen, muuttanut juonta, muokannut henkilöitä, kehitellyt maailmaa, kirjoittanut uudelleen ja editoinut, suunnitellut ja pohtinut... Uusin yritys on peräisin viime marraskuulta, kun yritin (turhaan) saada tarinaa valmiiksi NaNoWriMon turvin. Olisi yhtä helppoa leikata irti yksi sormistani kuin jättää tuo tarina pöytälaatikkoon. Onneksi olen sentään osannut karsia superpahikset, koulun discot ja maagiset esineet pois uudemmista versioista.

On se kyllä hassu pieni tarina. ^^

Nostalgiaa

2009-03-14T19:18:00.003+02:00

Oi, nyt iski fanityttökohtaus päälle. Aloin muistella ensimmäistä (ja ehkä ainoaa) videopeliä, josta olen koskaan oikeasti tykännyt: Pandemonium. Ihana. En minä ikinä päässyt kolmatta tasoa pidemmälle, mutta eipä se haitannut. En minä tavoitteellisesti pelannutkaan, nautin vain pomppimisesta vesimelonien päällä ja timanttien keräämisestä. Ja ne pikkuotukset, joita piti matkan varrella tappaa, olivat myös todella suloisia. ^^

Muistan kun hankimme ensimmäisen tietokoneemme, sellaisen vanhan ja raihnaisen vekottimen, jolla ei oikein voinut edes tehdä mitään. Mutta oli siinä sentään pari peliä, Pandemoniumin lisäksi ainakin ainakin dinosauruksenmetsästyspeli Turok (sekin oli ihan kiva peli, vaikka minä aina säikyinkin niitä inhottavasti ilmestyviä dinoja).

Sääli, kun tuota ei enää saa mistään.

Leppostelua

2009-03-14T08:58:00.004+02:00

Joku oli kirjoittanut lumihankeen puolimetrisin kirjaimin: "EI SAA JUODA VIINAA." Pisti hymyilyttämään. ^^

Tänään saan aikaiseksi tehdä asioita:
- vanhojen valokuvien kerääminen pois lattialta, johonkin turvallisempaan paikkaan
- ruotsin lisätekstien kirjoittaminen ainakin melkein loppuun asti
- vaatteiden raahaaminen takaisin kaappiin
- kuviksentyön suunnittelu ja ehkä toteutuksen aloittaminen
- taustatietojen etsiminen toista kuviksentyötä varten
- uuden tempun opettaminen koiralle
- yleinen siivoaminen (huoneeni todella tarvitsee sitä)
- kukkien suihkuttaminen (tosin sen taisin tehdä eilen)
- äidinkielen kirjallisuusesseen aloittaminen

Se tuntuu ihan hyvältä.

Minulla on huoneeni lattialla vanha, avonainen matkalaukku, ja monta pinoa vaatteita. Näyttää ihan siltä kuin olisin lähdössä jonnekin. Alun perin olikin tarkoitus lähteä tänään sukuloimaan, mutta pikkuveli sairastui eikä silloin voi mennä minnekään. Sen sijaan suku tulee meille, viettämään synttäreitäni (tosin puolitoista kuukautta myöhässä. Aika suloista. ^^)

Tällainen päivä.

Kevät, talvi ja henkeily

2009-03-09T19:34:00.003+02:00

Hiljenin ilmeisesti jälleen. Sitä se on, hiljaista jäätä ja lunta kevättä pelkäämässä. Minä en pelkäisi, mutta talven olennolle kevät on vieras ja hermostuttava, vaikka sen jälkeen tulisikin kauan odotettu kesä.

Ei minulla edes ole mitään sanottavaa. Tylsä elämä, tylsä blogi. ^^

Uudistinpa sitten ulkomuotoa. Keväällä niin on melkein pakko tehdä, kun liian pitkän talven jälkeen alkaa kaivata vaihtelua kaikkeen, mikä on olemassa. Voisi maalata huoneen seinät, vaihtaa sisustusta, ripustaa uusia tauluja, hankkia lisää ystäviä, aloittaa harrastuksen, olla luova ja, ja, ja. Tuntuu hyvältä kun on valoisaa. Hohtava asvaltti alkaa jo hiipiä esiin jääkuorensa alta, jääpuikot sulavat tip-tip-tip. On hauskaa herätä aamulla aikaisin ja tajuta, että aurinko ehti herätä ensin.

Hmm, olen tänä iltana ehkä hieman liian sekava julkaisemaan mitään oikeaa.

Hyvää yötä.

Toinen täällä valon lapsi on

2009-02-16T20:37:00.003+02:00

Kertokaa.

Olisiko päivänsäde jäänyt menninkäisen luo, jos olisi kestänyt pimeyttä kuolematta?

Wanha!

2009-02-13T15:22:00.003+02:00

Ja mukamas vielä kauhean viisaskin varmaan.

Muttah juu, tänään tanssitaan minkä ehditään.

Aamulla oli liian aikainen herätys, taistelua mekon kanssa, meikkaus liian myöhään enkä aamiaistakaan muistanut syödä missään välissä. Tuttavaperheen kampaajaopiskelija ilmestyi laittamaan hiukseni, voi kuinka ihanasti! Hienoa sykkyrää vinosti oikealta ohimolta niskan vasemmalle puolelle, vähän irtonaisia korkkiruuvikiharoita roikkumaan ja sykeröletin viereen maailman upein hiuskoru. Iso vaaleanpunainen orkidea ja hopealankaa ympärillä. Oi että pidän hiuksistani nyt. (Saatte kuvia, kunhan jaksan joskus laittaa niitä koneelle asti.)

Kouluun juuri ja juuri ajoissa, aamunavauksen pito koko koulun edessä. Voi että ne tuijottivat, ja olo oli hieman hermostunut. Aamunavauksesta matka jatkui (vajaan tunnin odottelun jälkeen) viereiselle ala-asteelle, jossa pidettiin kaksi lyhyttä tanssiesitystä pikkuisille. Oli aikas suloa, lapset katsoivat silmät suurina ja tulivat jälkeenpäin pyytämään nimikirjoituksia. ^^
Siellä oli mehutarjoilukin, mikä oli loistoa. Mekossa ja hanskoissa tanssiminen on paljon rankempaa kuin harjoituksissa olisi uskonut. Hiki tuli jo ensimmäisessä kappaleessa.

Ala-asteen jälkeen taas odotusta. Nyt se toisaalta oli hyvä, stressasin kampauksestani niin paljon että oli pelkästään hyvä päästä välillä tarkistamaan sen kuntoa peilistä. Ruokailu, jonka jälkeen istuskeltiin taas tyhjän panttina lähemmäs tunnin ajan. Aikataulutus on tänään ihan tyhmästi tehty, wanhat ja raihnaiset tanssijat joutuvat odottelemaan tuntikausia vailla mitään ohjelmaa. Ei niitä toisten pukujakaan jaksa ihailla ensimmäistä tuntia kauempaa, sen jälkeen pitäisi olla jotakin oikeaa asiaa.

Sitten yläasteen ja lukion oppilaat alkoivat kerääntyä aulaan ja saliin. Oli arvioivia katseita, supatuksia ja hymyjä, kameroitakin, ja päälle seitsemänkymmentä hienosti puettua sydäntä alkoi paukata rinnoistaan ulos. Pitäisi osata tanssia, eikä vain pienille lapsille vaan ihan oikeasti kriittisille täysikasvuisille ihmisille, joita näkee koulussa joka ikinen päivä. Pitäisi tasan tarkkaan tietää, mitä on tekemässä. Niinpä me marssimme pareittain saliin, rautahymyt kasvoillemme kangettuna, käsien tärinä ovelasti piilotettuna, hiukset ja puvut säihkyen.

Ei se ehkä niin kamalaa ollutkaan. Tanssiminen on aina kivaa, ja vaikka askelissa saattoikin joskus seota, hameenhelmat peittivät virheet. Hengissä sieltä selvittiin, vaikkakin kuumissamme, kampaukset ja meikit levähtäneinä ja jalat kengissä kivistäen. (Sanoisin, että pojilla on helpompaa, mutta ei ehkä ole. Heidän täytyy kestää tyttöjen hermoilua ja vieläpä oikeasti osata tanssit - niiden raukkojen jalkoja eivät mekot suojele).

Pääsimme kahville, lauma järkyttyneitä nuoria puimassa kauhukokemuksiaan tanssilattialla. Minäkin hörpin kahvia, ihan kohteliaisuudesta vaikka se aika kamalalta maistuukin. Kahvien jälkeen - odottelua jälleen - ja valokuvaus. Ja taas kerran odottelua, tällä kertaa sen verran kauan että lähellä koulua asuvat pääsivät livahtamaan kotiin.

Tuntuu aika hassulta istua koneella mekossa ja meikeissä, hiukset laitettuna ja muutenkin tällättynä. Ei tässä oikein osaa olla rentona, kun tuntuu edelleen erikoistilaisuudelta. Takaisin koululle pitäisi mennä puoleksi kuudeksi, jolloin alkaa tanssiesitys vanhemmille, sukulaisille ja kummin kaimoille. Silloin minuakin varmaan pelottaa, tanssia niiden kaikkien ihmisten edessä. Ja kameroiden! Suku raahaa tietty mukanaan kameran jos toisenkin, ja sen lisäksi on vielä virallinen videokuvaus - siitä tehdään DVD koko porukalle. Kauhistus.

Hengissä selviäminen on ehkä hyvä idea. Tanssiminen on kivaa, joten täytyy ottaa kaikki ilo irti kun sitä vielä voi tehdä. Hassua, tämän päivän jälkeen niillä askelilla ei tee käytännössä mitään. Häävalssi, ehkä, jos päätyy joskus naimisiin. Mutta missäs niitä muita tulisi ikinä tanssittua? Tuskin ainakaan viikonloppuna yökerhoissa, uskoisin. Turhat taidot ovat ihania. ^^

Leps - kärsinyt ja keskeneräinen

2009-02-10T15:18:00.005+02:00

Siivosin koululaukkuani ja löysin jotakin, minkä olin jo kokonaan unohtanut. Olihan se jäänyt kesken, viimeistelemätön ja vain osittain varjostettu ja väritetty, ja olihan se hieman kärsinyt matkustamisesta minun reppuni kovassa kyydissä. Silti minä pidin sen ideasta ja kenties jopa toteutuksesta. Ehkä se ei juuri muuta tarvitsekaan kuin pelkän idean, jonka varaan on sittenkin ihan hyvä rakentaa. Se näytti siltä kuin sen kuuluisikin olla keskeneräinen ja unohdettu luonnoskuva, ainakin kunnes minulla on oikeasti taitoa tehdä se kunnolla. Niinpä minä julistin sen niin valmiiksi kuin se tulisi pitkään aikaan olemaan.

(Käsittääkseni en ole koskaan tätä ennen yrittänyt oikeasti piirtää lepakkoa, ja siipienkin kanssa tunnen oloni hieman avuttomaksi. Pienet kömpelyydet selittyköön sillä.)

Hmmm

2009-02-08T15:57:00.001+02:00

Blogini käyttäytyy nykyään kovin omituisesti. Pitäisi ehkä tehdä sille jotakin.

Tähtienvälinen

2009-02-07T12:04:00.001+02:00

Yhdellä hymyllä sinä kasvatat maailmojemme väliin
tähtienvälisiä ulottuvuuksia, ihmisen mittaamattomia etäisyyksiä
valollekin mahdottomia taipaleita, retkiä olemattomuuteen
keskelle mustia aukkoja ja niiden lähimpiä naapureita
ja siellä me värisemme vieretysten, pelkäämme

Koskaan ei tiedä milloin ääretön tuuli tarttuu kiinni
heittää toiselle puolelle kaikkea tunnettua maailmaa
ja tuntematonta
Sinne, missä sanat ovat vieraat ja tarut selittämättömiä
liian suuria ja vieraita pienelle ihmiselle

Kiinni ei saa, eikä kahvoja ole
ei mitään, minkä varassa roikkua henkensä pitimiksi
kiivetä takaisin valoon ja varjoon
täällä ei ole niistä kumpaakaan
ja liian helposti voi pudota hulluuden kuiluun
pusertua pieneksi ja unohtua olemasta
seurata galaksien silmukoita, ulottuvuuksien kierteitä
sinun hiustesi väliin uppoavia maailmankaikkeuksia
ja sinne on vihdoin mukava hukkua, kadota
sillä ankkuri tarttuu yhtä lailla vieraaseen satamaan

Urhea ^^

2009-02-03T14:31:00.003+02:00

Vehkalta.

Tämän postin kommentoijat saavat jotain tekemääni tai ostamaani.

Tarjouksella on joitakin rajoja ja selvennyksiä:
- Mitä sitten keksinkin, se on tehty juuri sinulle
-Takaraja on vuoden 2009 viimeinen päivä
- Sinulla ei ole aavistustakaan siitä mitä se on. Se voi olla CD täynnä randommusiikkia. Se voi olla runo. Se voi olla piirros tai maalaus. Ehkä leivon jotakin ja postitan sinulle. Ken tietää? Et ainakaan sinä, haa!
-Minulla on oikeus saada aikaan jotain mielettömän superoutoa.

Jos olet urhea, palkkioksi lahjasta jonka saat tietenkin jatkat ketjua omassa blogissasi, mutta minä en vaadi sitä.

Lahjottavia otuksia:
-Kuura

Tänään.

2009-02-03T14:25:00.002+02:00

Puheviestinnän kurssi. <3

Aurinko paistaa eikä pakkasta ole edes viittä astetta! Nyt on kevät.

Hattaravallankumous!

2009-02-02T18:50:00.003+02:00

Päällystin päiväni
vaaleanpunaisella silkkipaperilla
tein maastani kauniin
Asioiden ei tarvitse enää järjestyä
pidän niistä juuri tällaisina

***

Taidanpa olla nykyään melkoinen vuoristorata. Minulla vain on niin kovin paljon sellaista, mikä tuntuu oikeasti tärkeältä, ja sellaista, mihin olen laittanut itseni likoon. Saanko kuviksenkurssin töitä ikinä valmiiksi, osaanko varmasti hoitaa omaa koiranpentua sitten joskus, mihin kummaan tahdon kesätöihin, sopiiko minulle sininen hiusväri, osaanko tanssia wanhojenpäivillä, onko lähistöllä mukavaa tallia minulle, voisinko maalata seinäni tai tehdä edes hienoja tauluja, joudunko uusimaan sen matikankurssin, milloin pääsen taas miittaamaan, olenko ihan oikeasti pian täysi-ikäinen...

...minä nyt vähän olen tällainen joskus. Ja silti maailma hyppii reippaasti eteenpäin. En edes huomaa, kun äkkiä lakkaan taas ajattelemasta muuta kuin nykyhetkeä ja auringonpaistetta, huurrekukkia, pajunkissoja ja yöpakkasia.

Koeviikko sentään on ohi. Tänään oli vielä psykologia, ja takuulla yksi helpoimmista kokeista ikinä. Kahdeksan tehtävää, joista vapaavalintaisesti piti vastata vain kolmeen. Ei edes pakollista esseetä. Toisaalta hyvä niin, en lukenut ollenkaan lukuun ottamatta vihkon selailua tänään aamiaispöydässä. Ja silti uskaltaisin veikata saavani ainakin sen kiitettävän (opettaja tosin on sen verran kiltti, että saattaa hyvinkin hyväksyä ne pari haparoivaa selitystäni defensseistä ja lätkäistä paperiin kympin ^^).

Hm, en minä tiedä. Minulla vain on hyvä päivä.

Toiston makua

2009-01-28T14:30:00.002+02:00

Fanitan tätä nyt kaikissa paikoissa, joissa olen ikinä liikkunut, tiedän. Silti.

Adiemus

Liian kaunista kuunneltavaa.

Hämärä jo metsään hiipi

2009-01-27T21:58:00.003+02:00

Joskus tuntuu siltä kuin olisin jo rikki.

Ehken yleensä vain huomaa sitä, siirrän masennusta aina vain huonomman ajan varalle ja itken korkeintaan kauniille elokuville ja runoille. Jonkun on aina oltava se, joka hymyilee ja luo uutta. Tänään minä en vain jaksa maalata kauniita värejä oman maailmani auringonnousuun tai poimia tuulenhäiveitä hiuksiini. Huomenna taas sitten, luulisin.

(Kenties poistan tämän huomenna. Tämä on taas näitä, joita ei olisi halunnut julkaista sen toisen ajatuksen jälkeen.)

Elämä iski.

2009-01-25T19:55:00.003+02:00

Räpellysruno, ihan vain että saisi pitkästä aikaa julkaistua jotakin. Olen ollut jumissa omassa elämässäni, opiskeluissa, tarinoissani, kirjakaupoissa, wanhojentansseissa, tulevassa koiranpennussa ja unelmissa omasta hevosesta. En ole varma, olenko vieläkään palannut. Ehkä kohtapuoliin opin taas olemaan. Toivottakaa onnea.

***

Pöytäliinalle valunut kynttilän kyynel
korttipakka rakastettu koirankorville
Taiteilijan väsyneissä silmissä ei näy liikettä
mielessä kyllä liikaakin

muistoja, kuinka lapsesta tuli peluri
pelurista pelon vasalli
vain pimeässä uskalsi puhua ristiseiskalle
pataässälle ei milloinkaan

Sammuneen tuikun savua
pelilauta levällään pöydällä
Taiteilija odottaa viimeistä temppua
sorminäppäryystaikuutta
joka ei ilmesty enää tähän erään

Yleisön pyynnöstä?

2008-12-26T10:45:00.004+02:00

Jep, vielä vähän joulukortteja (tai yksi oikeastaan, mutta älkää kiltit odottako liikaa numerotarkkuutta lyhyen matikan kävijältä). Tämän tein Knoxille, joka toivoi sen pääsevän parrasvaloihin tännekin. ^^

Joulu satukirjan sivuilta

2008-12-24T12:40:00.005+02:00

Hyvää joulua. Rakastan teitä kaikkia. ^^

Joulu on taas

2008-12-22T16:24:00.003+02:00

Joulukalenterini feilaa, kun en ehdi joka päivä käymään koneella. Tai sitten en vain jaksa tai halua istua sieluttoman ruudun ääressä (ulkona on kaunista! Joulu tulee! On niin paljon piirrettävää ja kirjoitettavaa, ja Disneyn elokuvia koko hylly täysi, ja hyviä kirjoja, ja lunta, ja tähtitaivas, ja ja ja...) Noh, jos tätä kuitenkin välillä ehtisi päivittääkin.

Viikonloppuna oli perinteiset suvun pikkujoulut. Toisin sanoen äidinpuoleisen suvun serkukset kokoontuivat maaseudun rauhaan mummolaan viettämään ihanaa aikaa keskenään. Yleensä meitä on kahdeksan serkkua ja isovanhemmat, mutta nyt yksi oli Hollannissa ja yksi taisi jäädä muuten vain tulematta. Hauskaa oli silti, tämä tapaaminen on aina yksi vuoden kohokohdista. Tuntuu sitä vasten järjettömältä ajatella, että pikkujouluissa olisi pakko läträtä viinalla ja nolata itsensä. Ellei kotikaljaa lasketa viinaksi, ja tonttulakki päässä kulkeminen ole itsensä nolaamista?

Jeah, kuitenkin. Oli lunta, komea jätkänkynttilä, joka sinkoili kipinöitä pitkin pihaa, korttipelejä ja muitakin, ruokaa, hienoin joulukuusi ikinä, lumisotaa, joululauluja, saunomista, lumessa kierimistä suoraan saunan lauteilta, lumienkeleitä, suklaata, kuulumisia, yövalvomisia ja vanhoja Aku Ankkoja. Oi, ihanaa. Ja ruoka oli tietty parasta mitä maailmasta löytyy, kuten mummolassa aina. Saatte muuten kuviakin heti, kun jaksan laittaa niitä koneelle.

Syysmuistoja

2008-12-18T18:39:00.005+02:00

Tänään oli tylsä päivä, oikeastaan. Mitään erityisen kiinnostavaa ei tapahtunut. Tai no, kävin minä kaupungilla ja mukaan tarttui Carcassonne joululahjaksi perheelle. Vähän mukavampi ja kestävämpi lahja kuin suklaalevy per nenä. Minä en tosin ole koskaan pelannut sitä, kuullut vain juttuja, että se on viihdyttävä peli. Toivottavasti onkin sitten. ^^

Mutta siinä tämän päivän tapahtumat sitten olivatkin. Ja koska olen jälleen kerran päässyt valtaamaan veljeni koneen, jolla kaikki kuvamme ovat tallessa, voin laittaa pari nättiä syksyistä näkymää piristämään. Hauskempi katsella hehkuvaa ruskaa kuin tuota inhaa loskaa, jota ulkomaailma on taas täynnä. Olisi vain ollut kylmä sinne jouluun asti, että olisi pysynyt edes suunnilleen valkoisena maanpinta. Pöh.

Tonttupäivä

2008-12-17T22:10:00.003+02:00

Hip hei, veljen koneella ihan liian myöhään illalla. Täytyypi kirjoittaa vikkelästi, että ehdin alta pois ennen kuin minut tullaan häätämään tästä. ^^

Tänään oli aikas mukava päivä, kaiketi. Koulussa oli virallinen tonttulakkipäivä, eli jokainen lakin päähänsä pistänyt sai glögiä ja piparia. Tosin sai niitä herkkuja muutenkin, eikä juuri kukaan oikeasti viitsinyt sitten tonttuilla kun ei ollut tarvetta moiselle. Masentavaa tämä nykyajan elämä. Kyllä aina pitäisi jaksaa leikkiä tonttua, kun on tilaisuus moiseen. Myönnetään, minäkin jaksoin sinnitella lakkini kanssa vain vajaat puoli päivää. Se jatkuva tiukujen kilinä alkoi käydä vähän kaikkien hermoille, vaikka muuten olikin hauskaa ja pääkin sai ylimääräistä lämmikettä pakkaspäivälle.

Hmmh, juuri muuta mainitsemisen arvoista tänään ei tainnutkaan olla. Noh, kävi meillä nuohooja talossa, mutta se nyt ei kiinnosta ketään enkä edes ollut silloin paikalla. Joten tässäpä tämä kai oli tältä päivältä.

Tahdon haastaa jonkun muunkin kirjoittamaan joulukalenteria tai muuten vain päivittäin. Tai kerran viikossa, tai jotain. (En minä kuitenkaan haasta ketään, mutta saa vihjeen aina ottaa vastaan.) ^^

Päivitystä ja pari korttiakin

2008-12-16T15:23:00.006+02:00

Ja kalenterihaaste kutsuu jälleen.

Tänne on tullut talvi. Puut ovat ihan nättejä, kun niiden oksilla tuikkii jäätä ja lunta, ja valkoinen maa on jotakin niin tärkeää näin joulun alla, ja vähän muutenkin. Jep, kaunista katseltavaa olisi pihamaa ja metsät täynnä. Mutta kun pitää olla niin kirotun kylmä! Argh. Tahdon lämmintä lunta ja tähtiä taivaalle, joulurauhaa ja kuurankuvioita ikkunoihin, enkä mitään tyhmiä pakkaspäiviä. No, onneksi maisemasta voi nauttia sisälläkin.

Ahdistelen teitä jälleen joulukorteillani. Kuura jäi sitten ilmeisesti ainoaksi, joka paiskoi minulle ideoita (kiitoksia ^^), tässä niiden tulokset ja yksi ylimääräinen kissa. Ideoita saa toki laittaa lisääkin, vaikka kortit täytyikin jo lähettää, että ehtivät jouluksi. Tuleehan tämä sama juhla ensi vuonnakin, ja taas pitäisi olla läjä hienoja luonnoksia, joita viimeistellä ihmisille. ^^

Näiden tekeminen on muuten ollut todella hauskaa. Pidän aivan suunnattomasti tekniikasta värittää kostealle pahville vesiliukoisin värikynin, ja siihen päälle tussaus. Helppoa, nopeaa, ihastuttavan heleän väristä ja selkeää jälkeä. Minulla tosin on varmaan huonoa paperia tai jotain, kun pahvi on ainoa materiaali, joka tätä kestää. Täytyy ilmeisesti opetella taiteilemaan enemmänkin pahville. ^^

Kolmas luukku kalenterista

2008-12-15T15:48:00.005+02:00

Hmm-hmm. Mitähän sitä tänään kirjoittelisi. Joululahjaongelmani ovat ohi, sain kiristettyä ja uhkailtua kaikki lahjoja haluavat kertomaan, mitä he tahtovat lahjaksi. Juuh, meneehän siinä yllätys pilalle, mutta ehkä kuitenkin ennalta tiedetty hyvä lahja kuin karmean huono yllätys? Ainahan lahjan voi paketoida yllättävästi ja mahdollisimman vaikeasti. Kun paketin kanssa menee tarpeeksi kauan aikaa, ehtii jo unohtaa, mitä siellä sisällä pitikään olla. Yllätys?

Jeah. Sain joulukorttirumbankin hellittämään, viimeinenkin hempeän jouluinen kuva on nyt tehty ja melkein tungettu kuoreenkin. Hieman fantastisempi ote olisi ollut aika pop, mutta kun korttien kohteena ovat sukulaiset ja tilaajana äiti, ei ihan hirveästi uskalla ottaa vapauksia. Tein minä sentään kaupungin mustassa joulussa seikkailevan suloisen pikku enkelin, ja omille tutuille sitten vähän fantsumpaakin. ^^ Nyt jos vielä saisi sen verran vapaata kättä, että vääntäisi perinteisen piparkakkutalon sijaan hienon satulinnan lohikäärmeineen ja yksisarvisineen. Tai vaikka hobittikolon, tai joulupukin pajan sisustuksineen ja tonttuineen. Jotakin vähän luovempaa joka tapauksessa. Kun ei sitä taloa kuitenkaan kukaan oikeasti syö, niin olkoon sitten edes ilo silmälle.

Hmm, kohta on jo joululoma. Pääsen valvomaan yöt ja kirjoittelemaan levotonta tajunnanvirtaa niin pöytälaatikoihin kuin suoraan tännekin. Minulla tosin taitaa olla oikeasti vapaata aikaa vain ihan pikkuinen hetki lomastani, kun loman lopusta reilun viikon verran täytyy kestitä peräti kahta vierasta. Loistavaa. Köyhän miehen Big Brother: ota kaksi mahdollisimman erilaista henkilöä ja kutsu heidät yhtä aikaa kylään, sulje samaan huoneeseen ja katso, kumpi kilahtaa ensin. Muuttuu sitä hauskemmaksi, mitä useamman henkilön saat kerättyä. Ei sitä telkkaria tarvitse mihinkään, kun viihde tulee kotiovelle ihan vapaasta tahdostaan. :p

Että sellaista tänään.

Pari uutta

2008-12-14T10:34:00.004+02:00

Jep, joulukortteja jälleen. Nauttikaa ja kertokaa lisää hienoja ideoita. ^^

Joulukalenteri, osa 1

2008-12-13T19:54:00.007+02:00

Hmmh, minut haastettiin kirjoittamaan blogiini joka päivä ennen joulua. Kai tätä voisi sitten kutsua jonkinlaiseksi myöhästyneeksi joulukalenteriksi.

Tänään kävin kaupungilla etsimässä joululahjoja. Olin liikkeellä liian myöhään, moni kiva pikkuputiikki ehti sulkeutua ennen kuin ehdin kiertelemään niihin. Ja ihmisiä oli liikaa, kaikilla karmea kiire. Se ilmassa tiiviinä tuntuva joulustressi ja pahantuulisuus ahdisti. Ei joulusta saisi tehdä tuolla tavalla ikävää tapahtumaa. Ei sitä saa kiinni, vaikka kuinka nopeasti juoksisi tai vaikka kuinka kovasti käyttäisi kyynärpäitään väkijoukossa. En löytänyt lahjoja, mutta vietin sen sijaan oikein mukavan rauhallisen hetken lumisella hautausmaalla (kameraa en ikävä kyllä ottanut mukaan, olisi tullut hienoja kuvia sieltä). Samoin pakenin pieneen hiljaiseen puistontapaiseen, joka oli yllättävän autio paikka ottaen huomioon, että viidentoista metrin päässä oli katu täynnä kiireisiä, äänekkäitä, toisiaan töniviä ihmisiä. Löysin sieltä oikein mukavan vanhan puun, johon oli kiva nojailla ja rauhoittua keskustan stressihyökyjen jälkeen.

Kirjakauppaankin eksyin, ja koska en löytänyt hakemaani psykologian oppikirjaa, ostin itselleni joululahjaksi Neil Gaimanin Tähtisumua. Suloinen kirja, totta tosiaan. Se jäikin kyllä ainoaksi lahjaksi, jonka tänään löysin.

Ja niitä joulukorttejakin olen saanut väännettyä valmiiksi asti. Voisinkin tässä näyttää pari niistä, kun koneeni ei kerran suostu avaamaan deviantartia. Hmm, tässä on neljä näistä, lisää tulee sitten jonakin toisena päivänä. Ja ideoita otetaan edelleen vastaan. Itse asiassa lupaan jokaiselle idean lähettäjälle jotakin pientä kivaa joko perinteisen postin tai sitten netin kautta, katson sitten mitä keksin. Vaikka kortteja. :p

Kilometrileski ja kuulumisia

2008-12-03T17:53:00.005+02:00

Kuinka koskaan tavoittaisin sinut?
Jalkani eivät kestäisi matkaa luoksesi
ja VR:n hinnat nousevat taas.

***
Mutta vanhojentanssien harjoitukset alkoivat. Se on melkoisen hauskaa, vaikkakin äärimmäisen hämmentävää. Kuvioissa menee helposti sekaisin, mikä saa kyllä aikaan naurua ja myötätuntoisia katseita, ellei mitään muuta. Mahtoi olla yläasteen oppilailla hauskaa salin toisessa päässä, kun kuuntelivat isojen ja sivistyneiden lukiolaisten remakkaa.
No jäisi sitä kyllä vähemmästäkin ulos tanssien saloista. Edes kaksi opettajaamme eivät ole yhtä mieltä siitä, miten tanssien askelet oikeasti menevät. Olen joutunut tanssimaan poikaa, kun oikeita poikia ei ole ryhmässä tarpeeksi. Onneksi pojilla on sentään paljon helpommat askelmerkit. Olen kateellinen. ;)

Joulukuu. Eikä edes tunnu siltä, ulkona on lämmintä viitisen astetta ja taivas tiuhuttelee vettä niskaan. Kesähän tämä on, joskin pimeä sellainen. Tulee ihan mieleen Ronja Ryövärintyttären riipaisevat syyskuvaukset, kun lapset vakuuttelevat kesän yhä jatkuvan: Onpa meillä kylmä kesä, siskosein. Suloista.
Aloitin kuitenkin joulukorttien tekemisen, se on aika mukavaa puuhaa itse asiassa. En tosin ole tottunut tekemään mitään deadlinen mukaan, ja nyt pitäisi saada kasaan pari-kolmetoista kauniin jouluista kuvaa sukulaisille ja tutuille lähetettäväksi. Aikaakin on vain viikko tai pari, jos tahtoo saada ne ajoissa postiin. Ideoita saa heitellä naamalleni, olisin kiitollinen niistä.

Hmmh, mitäs vielä. Kävin eräänä aamuna kirjastossa harhailemassa, ja satuin eksymään lastenosastolle (pitäisi käydä siellä ehdottomasti useammin, muuten). Ja mikäs hyllyssä odottikaan, ellei maailman suloisin lasten runokirja! Tuula Korolaisen Kuono kohti tähteä on jotakin niin hellyttävää ja inspiroivaa, ettei mitään rajaa. Pikkuinen kirja täynnä modernisti poukkoilevia hiiriaiheisia runoja ja ihastuttavaa kuvitusta. Suosittelen aivan ehdottomasti kaikille, jotka melkein tajuavat jotakin runoista. Se jälki on aivan ihanaa. ^^

Fanitukseen on hyvä lopettaa, vai mitä?

Grääh.

2008-11-28T09:57:00.004+02:00

Sohjo, loska, lumi!
Jää, kura, vesi!
Aamunkoitto näytti meille
Pohjolan viimeiset hetket.

***
Arvatkaa vain, oliko hauskaa yrittää rämpiä polkupyörän kanssa kouluun, kun käveleminenkin oli vaikeaa. Onneksi tulee viikonloppu.

LumiLumiLumi!

2008-11-24T14:53:00.004+02:00

Jep, suuri valkea laskeutui tänne itäänkin. Ja rytinällä laskeutuikin, eilen oli ihan myrsky. Tuuli pöllytti lumihöttöä maasta ja katoilta valtaviksi pyörteiksi ja pilviksi. Vieläkin taivaalta putoilee kämmenen kokoisia lompareita tiiviillä tahdilla. On lämpimämpää kuin eilen, ja pakkashöttö on vaihtunut siniharmaaksi ja muovailtavaksi nietokseksi. Olisi hyvä sää tehdä lumiukko, ellei pyryttäisi noin kovin.
Hrmmph, ovat uhanneet sään lämpenevän tällä viikolla. Toivottavasti ei sentään siinä määrin, että saadaan kahlata polvea myöten mutaloskassa. Koiraakin on niin helppo lenkittää nyt, kun sisälle tullessa ei tarvitse käydä suihkun kautta. Tuollainen pieni otus, jonka karvat hapsottavat jaloista viiteen eri suuntaan, kerää nimittäin melkoisen määrän maata mukaansa ulkona kulkiessaan. Lumi onneksi sulaa helposti ja lähtee muutenkin helpommin irti.

Se kesäinen kirjosieppo on häipynyt. Pesä hiljeni jo heinäkuussa, yksi poikasista (ellei sitten emo itse?) törmäsi ikkunaankin ja haudattiin takapihalle. Ei niistä ole sen jälkeen mitään kuulunut. Uusi lemmikkilintu tosin tuli pihaan, tai oikeastaan kadulle.
Siinä on pyörinyt käpytikka rummuttamassa kylhtypylvästä jo viime kesästä lähtien. Nimekseen se sai Pirkka, tosin eilen tunnistin tikkamme naaraaksi. Niinpä nimi vaihdettiin Pirkoksi.
Lintukirjat ovat muuten käteviä kapistuksia. Pari riviä tekstiä ja kuva, niin tällainenkin lintu-ummikko erottaa käpytikan sukupuolen ja iän tutkiessaan otuksen räpistelyä myräkässä.

Jospa heräisin

2008-11-18T14:54:00.004+02:00

Juu-uh. En ole ihan varma, olenko olemassa. Onkohan se tämä syksy, kun on olemattomuutta ilmassa ja liikkeellä kovastikin. Enpä tiedä. Herättäkää minut, että osaisin taas leikkiä sosiaalista otusta.

Hmh, NaNoWriMon puoliväli on jo mennyt. Minä tosin luovutin jo ennen sitä, tarinani ei ollut sellaista marraskuulle sopivaa nopeaa tyyppiä. Se tahtoi hiiviskellä eteenpäin, tutkiskella tulevaa hienovaraisin liikahduksin ja unohtua välillä pitkiksi ajoiksi mieleen kypsymään. Ehkä minä joskus saan sen valmiiksi, juurikin hitaasti ja harkiten kirjoittaen. Minä nimittäin pidän siitä joka tapauksessa.

Koeviikko alkoi tänään. Argh, mieluummin vain lojuisin sohvanpohjalla katsomassa piirrettyjä ja juomassa ämpäreittäin teetä. Pikkuveli on kuumeessa, ehkä hän tahtoisi lainata minulle pienen taudinpoikasen? Phöh, olen liian laiska lukemaan kokeisiin tai pomppimaan aktiivisesti mukana opiskeluissani. Kun olisi nyt intoa vaikka taiteillakin, ja ostin uudet ihanat akryylimaalitkin käyttööni. Niitä pitäisi päästä kokeilemaan. Saas nähdä, kuinka paljon uskallan luottaa Tiimarista ostettuihin halpismaaleihini sitten kovemmassa käytössä. Toivotaan parasta. ^^

Pikkutaiteilija hehkuttaa inspiraatiotaan

2008-09-29T17:01:00.005+03:00

Aah, siitä on jo aivan liian kauan kun viimeksi olen kirjoittanut mitään runoa pitempää. Sekin tarina, jota aiemmassa viestissäni joskus muinoin hehkutin, jäi pöytälaatikkoon hautumaan ja odottelemaan sopivaa inspiraatiota.

No, minulla ilmeisesti on paha tapa hauduttaa kaikkia tarinoitani miedolla lämmöllä hyyyvin pitkän aikaa ennen kuin ne ovat valmiita kirjoitettavaksi. Viikonloppuna sain nimittäin vihdoin aloitettua taas kirjoittamisen, ja kyseessä on - yllätys - sellainen idea, jonka keksin jo yli vuosi sitten. Ainekset ja idea kerättiin kesän 2007 aikana Feeniksin killan elokuvaversiosta, Narkissos-tarusta ja pyrstöttömästä harakasta. Ihan ensimmäinen kipinä tälle Kaupunkinarkissos-tarinalleni taisi lähteä liikkeelle Salvador Dalín upeasta maalauksesta (tuossa noin vieressä, mikäli jonkun silmät kovasti ovat tähän asti kieltäytyneet sitä huomaamasta). Ahh, ihanan dramaattista ja täynnä niin pieniä, mukamas turhia yksityiskohtia, ihan kuin tarinanikin.

Jep, jep. Peilikuvaansa tulisesti rakastunut asunnoton keijupoika ja traumatisoitunut torikammoinen cybergoottivampyyri kuljettavat tarinaa tahoillaan eteenpiän. Jos nyt kuljettamisesta voi puhua, kun juonta ei juuri ole ja koko juttu keskittyy pikemminkin seuraamaan näiden kahden reaktioita erilaisiin irtotapahtumiin ja -henkilöihin. (Tai no, on minulla jonkinlaista suuntaviivaa molempien päähenkilöiden henkisestä kehityksestä tarinan aikana, mutta siihen se jääkin.) Ja henkilö nimeltä Verilettu! Alunperin se oli pelkkä vitsi kavereiden kesken, mutta mystisesti noinkin oudosta nimityksestä tuli olennainen osa kyseisen henkilön luonnetta ja historiaa. Tsihih.

Ih, hauskaa kirjoittaa kerrankin ihan vain omaksi ilokseen ajattelematta sanamääriä tai mahdollisia lukijoita. Rentouttavaa ja vapauttavaa sellainen. :)

Koiranelämää linssin läpi

2008-09-13T19:12:00.010+03:00

Hih, sainpa kameran viime viikolla.
Sen jälkeen onkin tullut kuvailtua vähän sitä sun tätä, tuota nurkissa luuhaavaa piskiä nyt enimmäksi. Otus parka kun ei ole tätä ennen viettänyt meidän talossamme lyhintäkään kamerallista jaksoa, lukuun ottamatta kavereilta pummattuja lainakameroita. Ja niitähän ei tietenkään lasketa mukaan. Johan kahden vuoden yhteiselon jälkeen kuuluu olla vähän kuviakin todisteena. ;)

Tänään sitten painuttiin Lappeenrannan satamaan (missä järjestettiin joku kalamarkkinoiden kaltainen tapahtuma, ainakin ihmisiä ja muikkuja oli molempia valtaisa määrä). Sieltä sitten pakenin koiran kanssa Linnoituksen puolelle, missä sai vähän hengähtääkin. Serin kohdalla ihan kirjaimellisestikin; maahan pudonneiden kalanpalojen perään vetävä koira melkein hirtti itsensä muutamaankin otteeseen, kun hihna ei antanutkaan periksi. Siinä sitten kovasti yritti näyttää surkealta, kun kauheasti kuristi eikä edes ruokaa saanut palkinnoksi. *huoh*

Niin, sinne Linnoituksen puolelle oli sitten turvallista paeta, ja väkeä siellä olikin huomattavan paljon vähemmän kuin sataman väkiluku olisi antanut ymmärtää (välimatkaahan noille ei tule kuin se ehkä 20 metriä, niin tuntui aika uskomattomalta ettei kukaan löytänyt tietään sinne - onhan se sentään koko kaupungin paras paikka ^^).
Rauhallisilla rinteillä oli kiva päästää koira vapaaksi juoksemaan ja itse kuvailemaan sen menoa. Hienoja otoksia tulikin, mikäli minulta kysytään. Serikin paljasti luontaisen kuvauksellisuutensa oikein asettumalla poseeraamaan hienoimpiin mahdollisiin paikkoihin. Hih, näköjään on mallinura neidillä mielessä.

3.30 ja epätoivoinen runon tarve

2008-09-07T21:37:00.003+03:00

Yön viimeisenä hetkenä maanpinta haurastuu
rikkonaisista kuorista nousee keijujen varjoja
unohdettujen tanssien harmaita henkiä
soljuvat sormien läpi hopearihmoina täynnä tunnetta

väsynyt rakkaus painaa haaveet lattiaa vasten
mieli paisuu liian suureksi mahtuakseen pään sisään
valuu korvista ulos kultaisena liemenä
ajatusten hunajalammikko takertuu jalkapohjiin
täytyy varoa, ettei yksikään sana karkaa

junat vaihtavat suuntaansa susiraiteille
pimeille salatuille luonnonpuukiskoille
niille, jotka tuntuivat turvallisilta pysähtyä
asettua selälleen makaamaan laskea päänsä
sulkea silmänsä ja nukkua aamuun asti
antaa höyryvetureiden painella ylitse

Minulla on juoni!

2008-08-29T09:56:00.004+03:00

(Varoitan mahdollisesta hehkutuksesta tässä viestissä. Paetkaa, hyvät ihmisotukset.)

Minä en oikeasti ole kirjoittanut mitään sitten marraskuun. Gah. Toista se oli silloin, kun minäkin olin pieni ja viaton, eikä kukaan tarjonnut ilmaista kierrosta Nanowrimoa. Koukkuunhan siihen jäi, ja näköjään kirjoittajanurani keskittyy tätä nykyä yhteen sekapäiseen kuukauteen vuodessa. Ei niin kauhean hyvä asia varmaankaan.

Mutta nyt minulla on juoni! (Useampiakin, itse asiassa, on ollut koko vuoden läpi, mutten yhtäkään ole saanut kirjoittamisasteelle.) Osaltaan uuden tarinan syntyyn vaikutti se, kuinka mystisesti puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen ne kaksi ihmistä, jotka tarinoitani ovat lukeneet, alkoivat saman viikon sisällä tivata uutta riipellystä luettavakseen. Pelottava telepatian taito niidenkin kahden välille on näköjään pääsyt syntymään. Tai ehkä se on elokuun vika?
Sanovat, että elokuun öissä on taikaa. Selvisipä sitten viimeinkin, minkä sorttista taikuutta se on.

Joka tapauksessa, minulla on tarina! Minä tiedän mitä tapahtuu ja mistä kirjoitan! Ja pidän huutomerkkien käytöstä juuri nyt huolestuttavan paljon!
Krhm, niin. Se tarina. Se on olemassa, ja aiempien rautalangasta väännettyjen merirosvoseikkailujen sijaan näyttää siltä, että koko tarinan ajan jahdataan milloin minkäkinlaisia varkaita. (Sekin on muuten mystistä, että kahdesti tarinoideni aikana olen päässyt loogisesti hyvin lähelle merirosvoja, ja molemmilla kerroilla olen sen sijaan kirjoittanut suorastaan dekkarimaista fantasiaa murhamysteereineen ja roistoineen. Enkä minä edes pidä sellaisista tarinoista.)

Inspiraatiokin palasi pitkältä virkavapaaltaan jossain välissä. Kovasti olisi paloa päästä kirjoittamaan ainakin viittä eri novellia. Vuorisaarnakin suorastaan huusi uusia mielenkiintoisia tulkintoja, kun satuin sitä lukemaan uskonnontunnilla (ajatelkaa nyt, jos laittaisikin päähenkilönsä ottamaan ne ohjeistukset turhankin kirjaimellisesti? Äh, ei se kuulosta hyvältä noin sanottuna, minun täytyy kirjoittaa se novelli että idea välittyisi...). Asiasta keräkaaliin, Raamattu pitäisi lukea joskus ihan oikeasti. Jos se kerran sisältää noin mielenkiintoista tavaraa. Ja muutenkin ehkä, että joskus ymmärtäisikin jotain niistä teologisista väittelyistä, joihin on niin kiva tunkea mukaan kuuntelijaksi.

Minulla on liikaa ideoita. Koulunkäynti pitäisi kieltää elokuun ajaksi. Ja vaikka marraskuunkin, että silloin ehtisi nukkuakin jossain välissä.

Vanha tallitie

2008-07-31T23:02:00.004+03:00

Entä jos vanhalla tallitiellä
ei enää kuuluisikaan hirnahdusta
jos perimmäisessä karsinassa
ei olisi edes puruja nurkissa
jos ei olisi tuomentuoksua
ketään hyppäämässä tarhan aidan ylitse

Olisiko silloin enää muutakaan?

Entä jos ei laukattaisikaan tänään
lepuutettaisiin päätä kevätnurmelle
viimeisen kerran maistettaisiin hevosenruokaa
vieläkin voikukka olisi pahaa

Olisiko sillä enää väliä?

Entä jos menisin kotiini
poikkeaisin tallitieltä
ennen kuin olisi ilta
joku voisi vielä odottaa tarhassaan
olla olemassa seuraavaan kertaan asti

Ehkä se olisikin niin kuin ennen

***
Ystäväni edesmenneen hoitohevosen muistolle.
Minulla on tunne, että tämän julkaiseminen ei ole hyvä idea. No, samapa tuo, kukaan ei kuitenkaan eksy tätä lukemaan edes vahingossa. (Kuulostanpa taas katkeralta... ikävä ei vain ole kovin mukava tunne, ja vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään.)
Kauniita unia.

Heräilyä

2008-07-31T11:21:00.004+03:00

Krhm. Blogini on kuollut. Tai sitten minä olen. Onko niillä mitään eroa (toivon, että on)?

Eksyin Finnconiin. Minulla oli hauskaa, ja animeteineilläkin oli hauskaa. Pelottavaa oli vain se, että niitä animelapsia oli noin viisi kertaa enemmän kuin fiksuja scifistejä tai fantasteja. Niiden vältteleminen osoittautui siis varsin hankalaksi.
Minä ostin kirjoja pitkästä aikaa! George R.R. Martinin (joka muuten on ensi vuoden conin kirjailijavieraana!!) Valtaistuinpelin, ja Neil Gaimanin Aarteita ja muistoesineitä. Ih. Niiden haaliminen omaan hyllyyn tosin herätti taas uinuvan kirjaholistini; täytyy saada lisää kirjoja! Lisää kirjoja omaan hyllyyn! Lisää ihania kauniita hyviä kalliita kirjoja! Kirjoja! Erhm. Niinpä niin. Kaikki seudun divarit tyhjäksi.

Ja mikä Finncon on, mitä siellä tapahtui, kuvia ja emminätiedä mitä kaikkea muutakin, löytyy linkin takaa. Sinne, hopi hopi. Esitys on päättynyt.
http://www.finncon.org/

Synttärijuhlia

2008-07-09T18:39:00.010+03:00

Marsuherrani Santtu saavutti tänään kahdeksannen ikävuotensa. Nyt siitä on siis tullut virallisesti wanha, sanovathan optimistisimmat-kin marsun eliniän ennusteet tuollaisten otusten elävän kuudesta kahdeksaan vuotta.

Juhlan kunniaksi jyrsijäpappa sai sitten "kakun"

syödäkseen; iso palanen kurkkua, johon kiilattiin

koristeeksi siivu tomaattia, päälle aseteltiin kahdeksan pientä porkkananpalaa ja persiljanoksa, ja kuorrutettiin koko sähellys kaurahiutaleilla. Ne hiutaleet tosin jäivät syömättä, mörsöstä on tullut ilmeisesti nirsompi iän myötä.

No, nirsous annettakoon pienelle anteeksi. Mitä muuta sitä voisikaan odottaa täysin piloille hemmotellulta vanhukselta?

On tuo kyllä kunnioitettava suoritus marsulta, joka on nyt yli kolme vuotta elellyt ilman lajitoveriensa seuraa veljensä mentyä pois. Tämä oli sitä paitsi kahdesta se "sairaalloisempi", joka kärsi milloin flunssasta, rikkinäisistä jaloista ja milloin mistäkin. Yllättävän tyytyväisen - ja uskomattoman terveen - oloinen pappa siitä on kuitenkin tullut. ^^

Yrittää olla lintubongari

2008-07-08T00:40:00.005+03:00

Tänään minä päätin selvittää, mikä on se olento, joka meidän saunanpäädyn linnunpöntössämme elelee. Kirjasto auttoi, läjä lintukirjoja auttoi vielä enemmän. Miedän sulkapörriäisemme tottelee nimeä kirjosieppo, ei suinkaan pajulintu. Pah, pajulintu ei edes pesi pönttöihin. (Se on muuten uunilintu siksi, että sen maahan rakennettu pesä muistuttaa uunia. Jännä.)
Muitakin lintu-ummikkoja valaistakseni - kirjosiepponaaras: http://farm1.static.flickr.com/28/40414373_0d6fe74d45.jpg?v=0

Valvoo valvoo

2008-06-24T04:54:00.006+03:00

Näyttää siltä, että olen lopullisesti tappanut viimeisenkin vuorokausirytmini häiveen. Kello on viisi aamulla, kaveri nukkuu alakerran sohvalla ja mie pidän yllä kunnianhimoista tavoitetta valvoa koko yön läpi. Eikä edes väsytä yhtään.

Mutta mitä mie teen tämän jälkeen? Koko kesälle oli tasan kaksi tavoitetta: herätä aikaisin aamulla katselemaan auringonnousua ja valvoa koko yö. Nyt on molemmat toteutettu melkein viikon sisällä.

Loput kesästä käytetäänkin sitten vain lojumiseen. ;)

Ihana

2008-06-20T21:39:00.007+03:00

Tänään koiraa ulkoiluttaessani törmäsin muutamaan pyöräilevään lapseen, ehkä suurin piirtein viiden vanhoihin. Aran koiran kanssa yritän tietty varoa liiallista lasten läheisyyttä (ihan liian monta kertaa on tultu lupaa kysymättä ahdistamaan pelokasta koiraa käsi ojossa... olkoot onnellisia, ettei Seri pure). Yksi pikkupoika kuitenkin erkani joukosta siihen viereemme, hyppäytti pyöränsä eturengasta ihan pikkuisen irti maasta ja ylpeänä kysyi:
"Osaatsie keulii tällä tavalla koirasi kanssa?"
Täytyi myöntää, että en osannut keulia, en. ^^
Kovasti jäi kyllä hymyilyttämään, hauska pieni otus.

Tänään sain pitkästä aikaa kirjoitettuakin jotain. Mikäli hyvin menee, saan siitä kehiteltyä pitkänkin tarinan. Ainakin pari viikkoa sitten kasattu juonikaavion alku lupailee erittäin monisyistä seikkailukertomusta. Täytyy vain toivoa, että inspiraatio ei päätä ottaa kesälomaa juuri tähän väliin. täytyisi muutenkin saada joku potkimaan miuta takamuksille, etten jäisi vain saamattomana odottelemaan, että tarina itse kirjoittaa itseään. Sellaista tapahtuu ihan liian harvoin, että voisi odotella mitään tekemättä, minun kirjoittajanurani aikana vain yhden ainoan kerran tähän mennessä.

Syntipukki

2008-06-19T12:06:00.004+03:00

Olen seuraillut melkein jopa aktiivisesti Risingshadowin blogiketjua. Sillä on ollut seurauksiakin: ensinnä tätä blogia tuskin olisi olemassa ilman sitä keskustelua. Se on myös istuttanut mieleeni kertakaikkisen typerän idean toisenkin blogipohjan perustamisesta. Jospa vaikka perustaisi ihan ikioman blogin nurkissa pyörivälle piskilleni? Tai marsuherralle (tämä kaatui heti alkuunsa todettuani, ettei vanha jyrsijä tee mitään muuta kuin syö ja nuku - siitäpä vasta olisikin hankalaa repiä tarinoita kerrottavaksi). Koirablogeja kylläkin on jo ties kuinka monta, eikä minun Serini tee sekään juuri mitään, mikä kiinnostaisi suurempaa yleisöä.
Sitten sain aivan mahtavan idean, kertakaikkisen lyömättömän ja ainutlaatuisen nerokkaan idean: hevosblogi! Niitä ei ole kovin paljoa, tai sitten minä vain pyörin rajoittuneissa piireissä. Hevosblogi olisi juuri sitä, mitä tämä maailma tarvitsee. Riemuitsin ruhtinaalliset kaksi sekuntia, kunnes tajusin, että pitäisi varmaankin olla oma tai edes hoitohevonen, ennen kuin voisi kertoilla sen elämästä netissä. ^^'

Minä syytän kesää, jonka on todettu muutenkin liuottavan aivot. Varsinkin näin juhannuksen aikaan, ja öisin.

Hereillä ainoana maailmassa

2008-06-17T07:40:00.005+03:00

Äh. Valvominen on oikeastaan aika tylsää, jos ei ole mitään järkevää tekemistä. Voisi vaikka siivoilla tai jotain, mutta minkäs teet kun kolme ihmistä yrittää vieläkin nukkua ja ihan hiljaa pitäisi elellä...

Hullun miehen hevonen (Pentti Saarikoski, 1961)

Minä ostin hevosen hullulta mieheltä.
Se oli piirtänyt sen itse
ja muuten se oli ihan tavallinen hevonen
mutta silmät olivat sieraimissa.
Sen se oli tehnyt tahallaan:
että ihmiset näkisi miten hullu se on
ja ostaisi paremmin.
Minä ostin.
Ajattelin hevosta kun se seisoisi männikössä
illalla kun auringon korvista vuotaa verta.

AamuAamuAamu

2008-06-17T06:14:00.006+03:00

Huomenta pikkuiset.

Tänään minä heräsin viideltä, ihan vain koska voin tehdä niin. Se tuntui vallan mukavalta, ja keitin aamuteetä, jonka makeutin hunajalla. Se oli aika suloista, olla hereillä ennen ketään muuta, istua puolihämärässä (olkootkin, että aurinko oli noussut jo aikoja sitten, kyllä se oli keskipäivää hämärämpi ajankohta) ja lukea lehteä. Oi voi, siitä se aikuiselämän rutinoituminen sitten varmaan alkaa, teen juomisesta ja lehden lukemisesta heti heräämisen jälkeen.

Minulla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä sen jälkeen, joten lähdin koiran kanssa aamulenkille, ilman hihnaa tai mitään. Koira parka oli hämmennyksissään, minne ihmeeseen tähän aikaan aamusta ollaan karkaamassa? Jäi muutaman kerran seisoa tönöttämään keskelle tietä. Toivottavasti ei ole nyt päättänyt käydä herättämässä muuta talonväkeä.
Ulkona oli melkein hiljaista. Jostain kuului liikenteen ääniä, ja ne linnut - ! Se oli aika hienon kuuloista, oikeasti. Talojen yllä kaarteli muutama pääsky, ja kadulla tuli rusakko vastaan. Tosin sillä ei ole enää mitään tekemistä niiden lintujen kanssa. ^^

Meidän pihapöntössämme taitaa muuten asua pajulintu. Vaikeahan se on tietysti sanoa, kun kukaan talossa ei tunne lintuja (variksen ja sorsan jokainen kyllä tunnistaa, mutta se on sitten siinä). Apunakin oli vain yksi pieni lintukirja, mutta pajulinnuksi se näin niin kuin alustavasti päädyttiin toteamaan. Opittiin sekin, että se kuuluu uunilintujen sukuun, ja mietittiin moisen sanan alkuperää. Kenties maukas pikku livertäjä meidänkin pihallemme asettunut? ^^

Pauketta

2008-06-08T13:41:00.005+03:00

Kesän ensimmäinen ukkosmyrsky, ih. ^^Ja minä tyhmä istun vielä koneella, kun voisi olla ikkunassa (tai pihalla!) katselemassa salamoita ja kuuntelemassa jyrinää. Toivottavasti ei iske sähköjohtoon. Kivan näköistä, kun vettä tulee niin kovin, että ikkuna menee sellaiseksi yhtenäiseksi valuvaksi vesimassaksi. Humisee ja ropisee, kuunteleminen on mukavaa.

Minulla oli tänä aamuna tylsää, joten aloin rakentaa palapeliä. Sitä en olekaan tehnyt varmaan vuosiin. Nyt palat lojuvat matolla ja koira nukkuu niiden päällä todettuaan, ettei niitä voi syödä. Hassu otus.

Piirustusblokki puhkottu

2008-06-06T11:58:00.008+03:00

Minut haastettiin (tai no, se taisi kylläkin olla niin päin, että itse haastoin itseni) viime syksynä piirtämään hienostunut muumio. Sellainen, hm, tyylikäs varmaankin olisi myös oikea sana. Normaalistihan muumiot kuvataan ikävän usein vanhoiksi ja rumiksi ja homeisiksi ja miespuolisiksikin. Minen tykkää sellaisista kliseistä yhtään.

Puoli vuotta siinä meni, ennen kuin oli sopivan tuntuinen inspiraatio piirtää se muumio. Eilen illalla tartuin kynään, istuin ja mietin ja luonnostelin ja piirsin. Ei siitä ihan sen näköinen tullut kuin alun perin oli tarkoitus, mutta ihan tyytyväinen olen lopputulokseen siitä huolimatta. Se on jo harvinaista herkkua, jos toteutus onnistuu suunnitelman mukaan. Tosin otus on ehkä liian vaalea, sitä pitää tummentaa vielä joskus. Ja taustallekin pitäisi tehdä jotakin, ettei toinen ihan tyhjän päällä lojuisi (ensinnäkin pitäisi liimata tyttö kiinni taustaansa, se on siitä irti nyt - leikkaa ja liimaa -tekniikka on varsin kätevä jos ei omista kuvankäsittelyohjelmia).

Minun on ihan pakko hankkia kamera. Ihan pakko. Kännykkä toimii kyllä hätävarana, mutta sen kamera on alkeellisin ikinä. Kyllä sillä kuvia saa, jos tinkii vähän laadun kanssa.

Ja tämähän täytyi hehkuttaa näin pitkästi, koska siitä on jo todella kauan, kun viimeksi olen saanut aikaan mitään luovaa, varsinkaan julkaisukelpoista luovaa. Toisin sanoen muutamia terapiarunoja ei lasketa tähän mukaan.

Vaikenen.

Kehtolauluja kuunnellessa

2008-06-03T11:11:00.005+03:00

Eilisiltana sain vihdoin aikaiseksi kuunnella kelttiläisiä kehtolauluja sisältävän CD:n, jonka lainasin jo melkein pari viikkoa sitten. Voi että ne ovat ihania, olkootkin että jotkin levyn sovituksista eivät ihan miun korvaani sopineet. Sellaisia ihan ihmeellisen tunkkaisia lauluääniä ja jotain...

Tämä oli ehkäpä kaikista ihanin. Levyllä oli tästä laulettu versio, siinä oli säkkipillikin. Ih. Todella koskettava kappale.
http://www.youtube.com/watch?v=kXZic3zcKHU

Linnunpentuja

2008-05-31T14:34:00.003+03:00

Vielä muutama kuukausi sitten olin varma, etten koskaan perustaisi blogia. Noo, minun päätökseni eivät näytä muutenkaan pitävän. ^^'

Tänään sitten alkoi se kauan kaivattu kesäloma (kutsuin sen kylään jo joululoman lopulla, kylläpä kesti kauan päästä tänne asti). Nyt sitten aurinko paistaa ja tuulee niin, ettei voi istua ulkona lukemassa. Olisi hyvä sää lennättää leijaa. Pitäisiköhän sellainen sitten rakentaakin? Olisi jotain luovaa toimintaa tälle päivälle.

Saunan seinälle ripustettuun linnunpönttöön on ilmestynyt poikasia. Jos menee pöntön alle ja on hiljaa, voi kuulla niiden tirputuksen siellä. Kita auki odottavat emon tuomaa ruokaa, pikkuiset. Siinä vaiheessa sitten alkaa show, kun opettelevat lentämään. Ja koko naapuruston kissat saapuvat pihamaalle odottelemaan, milloinka joku pikku siivekkäistä sattuisi putoamaan. Silloin pitää pystyttää vahtivuorot (ei tule olemaan vaikeaa, niitä lentotunteja en jättäisi välistä kuitenkaan). ^^